sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Koulupuu on rakennettu









Eilen vietetiin Korvensuoran asukasyhdistyksen järjestämää jokavuotista tapahtumaa Korvensuorapäivää. Samalla vietimme yhteisötaideteoksemme julkistamisjuhlaa, kun kesän mittaan valmistunut puu oli ripustettu Talvikankaan koulun juhlasaliin tapahtuman ajaksi. Auringon ja monenmoisen iloisen ohjelman lomassa esittelimme teoksemme kävijöille.

Väkeä oli paljon, ja teos sai lopullisen muotonsa kun jopa 80 lasta tarttui pensseleihin  ja maalasi kiviä koristamaan lampia puun ympärillä. Pienet lammet muuttuivat värikkäiksi keitaiksi.




















Vilinää riitti ja valoisa teos herätti tunteita ja ajatuksia kävijöissä. Yhteisöllinen tapahtuma Korvensuorapäivä loi oivat puitteet teoksen ympärille.

Laskujeni mukaan teoksella on nyt jo miltei 130 tekijää!
Nyt projektin päättyessä haluankin kiittää kaikkia mukana olleita; Korvensuoran asukasyhdistys, Korvensuora Kotina-yhteistyöryhmä, Korvensuoran koulu, Korvensuoran päiväkoti, Talvikankaan koulu ja muut asukkaat ja kävijät, jotka jätitte kädenjälkenne teokseen. Teos on todellakin asukkaittensa näköinen.













Talvikankaalta teos siirretään Korvensuoran asukastuvan tiloihin, jossa se on nähtävillä ohikulkijoille. Ehkäpä joku päivä voimme tavata männyn Korvensuoran uuden koulun tiloissa - muistuttamassa asukkaiden yhteen hiileen puhaltamisesta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.




Syksyä päin iloisin värein, 
Kaija Hinkula