sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hellettä ja kansalaisaktiivisuutta








Kulttuuriosuuskunta Ilmeen yhteisötaideprojekti Uuden Oulun yhteinen taide alkoi omalta osaltani toukokuussa 2013.
Minulla oli ilo saada ryhmäkseni tehokas joukko Korvensuoralta, kun Korvensuora Kotina - yhteistyöryhmä osoitti kiinnostuksensa lähteä mukaan projektiimme.

Ajankohtaisena aiheena Korvensuoran alueella jo pitkään on ollut yhtenäisen peruskoulun puuttuminen. Asukkaat eivät suinkaan ole tyytyneet tilanteeseen vaan jo vuosien ajan ajaneet asiaa, jotta puute huomattaisiin ja korjattaisiin. Korvensuoralaiset paljastuivatkin luovaksi porukaksi. On ollut mielenkiintoista tutustua alueeseen ja sen todella aktiiviseen toimintaan ja erilaisiin vaikuttamiskeinoihin. Korvensuoralla on kerätty adressia, kirjoitettu lehtiin ja päättäjille, on järjestetty tapahtumia, laulettu lauluja, ääni on varmasti kuulunut! Olikin onni seurata kun lopulta 20.5. Oulun valtuusto vihdoin päätti uuden Korvensuoran koulun rakentamisen puolesta.

Aihe yhteisötaideteokseen löytyikin tästä yhdistävästä tarmosta ja joukkovoimasta. Alueen asukkaista koostuvan ryhmän kanssa aloimme suunnitella isoa yhteistä puuta, mäntyä, tilataideteosta. Puu osoittaa paikkaa - tällä hetkellä tulevan koulun tontilla kasvaa mäntyjä. Samalla puu kietoo, kasvaa ja versoaa, kuten yhteisö - ja sen menneisyys ja tulevaisuus. Itse kutsun puutamme kansalaisaktiivisuuden toteemipaaluksi.











Olemme kaivaneet mapeista ja arkistoista dokumentteja, joista ilmenee alueen asukkaiden aktiivinen toiminta omien asioiden ajamisessa ja suuri talkoohenki. Valokuvia ja tekstejä löytyi jopa vuosikymmenien takaa. Rajallisen tilan ja ajan puitteissa olemme valinneet joitain kohokohtia ja aiheita Korvensuoran alueelta vuosien varrelta.

Nämä aiheet ovat muuttuneet yhteisötaideteoksen materiaaleiksi. Tiivis ydinporukka suunnitteli puun muotoa ja sisältöä useissa tapaamisissa. Päädyimme muotoon sahattuun vaneriin, seinälle ripustettavaan puuhun, johon painomenetelmin siirtäisimme alueen lähihistorian dokumentteja; valokuvia, tekstejä, kannanottoja, sarjakuvia, lehtikirjoituksia. Valmistelujen jälkeen pääsimme porukalla maalaamaan ja painamaan kuvia puulle.







 







Alueen päiväkodin lapset tulevina koululaisina ovat jättäneet kädenjälkensä puun runkoon, sekä koululaiset rakensivat kokonaisen minilinnunpönttölähiön puun ympärille. Tekeviä käsiä löytyy siis tästä teoksesta ilahduttavan paljon! Puun lopullinen sijoituspaikka on vielä avoinna, mutta toivomme toki sen päätyvän yhteiseen tilaan ihmisten silmien alle tuomaan energiaa ja muistuttamaan yhdessä tekemisen voimasta.

Tällä hetkellä lomailemme hetken, kunnes palaamme nikkaroimaan ja viimeistelemään teoksen. Mänty tulee olemaan valmis ja kaikkien nähtävillä Korvensuoran asukastuvalla Korvensuorapäivillä syyskuun alussa! Suunnitelmissa olisi, että päivän aikana puu saa vielä viimeisen silauksen vierailijoiden toimesta. Tästä tarkemmin vielä myöhemmin.




Tällä välin hienoa kesää kaikille!






Kaija